Näin vaalihehkutuksen jälkeen , kun arki on tullut takaisin, jotkut päätyvät väkivaltaisiin tekohin itseänsä kohtaan.

Hector kysyi jo Kadonneet Lapset- levyllään mihin mennään. Tuulisina öinä- laulussa on säkeet:

"On sairas isänmaamme, se potkii sortaa lasta.
Sen kanssa leivän jaamme vaikkei se koskaan kiitäkkään."

Tämä tunne on välissä tullut itsellekin, kun tätä arjen menoa on seurannut. Yhteisöllisyys on muuttunut minä-kulttuuriksi, ja vain rahalla on arvoa.

Hyvin myös kuvaa tämän päivän tilannetta myös Gösta Sundqvist laulussa: Pimeä tie, hyvää matkaa.

"Pidä silmät kiinni, kun kaasu pohjassa lähdetään. Takapenkillä lapset nukkuu,
ei pimeää tietämme valaise taivaalla tähdetkään. Meidät mutkaan viimeiseen vie.
Jäädä saat julma maa kun emme enää nyt jaksaneet, meidät saa unohtaa
jos emme tarpeeksi maksaneet. Me teimme kaiken väärin, tai ehkä oikeaa
ei ollutkaan. Jokin seinät vain sai kaatumaan. Jää vain tyhjä tunne, kun elämässä
häviää. "

Paula Vesalan ja Olavi Uusivirran versio.

Mistä löytyisi se inhimillinen ihminen byrokratian palveluksessa?

Pitäkäämme huolta itsestämme, ja toisistamme.