Aloitamme neulontakampanjan Kittilän palvelutalojen ja kotihoidon asiakkaiden hyväksi. Kittilän Kädentaitajat haastavat niin yksityiset, mutta myös yhdistykset, kuten Martat, Lions Clubit, 4H-kerhon ja koulut osallistumaan tapahtumaan neulomalla tai lahjoittamalla tarvikkeita neulomista varten. Palvelukotien asukkaat tarvitsevat mm. villasukkia, ranteenlämmittimiä sekä kevyitä hartiahuiveja lämmittämään tulevana talvena. Ainoa toivomus on, että ne olisi valmistettu konepestävistä langoista.
Kittilän kädentaitajat ovat uudistuneella Kittilän Kesätorilla kahden kojun voimin, toisessa myymme tuotteita ja toisessa toimii neule-asema. Eli kojulla on paikalla pääsääntöisesti perjantaisin henkilö elokuun alkuun asti, jolle voi tuoda lahjoituksena lankoja ja sekä valmiita töitä. Kojuilla voi istahtaa neulomaan ja turisemaan kuulumisia, mutta voimme myös neuvoa, miten päästä neulonnan alkuun (ohjeen saa kirjallisena mukaan).
Syksyn tullen otamme edelleen lahjoituksia vastaan ja niitä voi tuoda esimerkiksi Kotilolle, SPR:n majalle.
Lahjoitamme kerätyt tuotteet joulukuun alussa eteenpäin. Tavoitteena on saada vähintään 100 sukka/ranteenlämmitin paria aikaan.
Tervetuloa mukaan hyvälle asialle!
Ja tämä tekstihän on kopioitu suoraan Kittilän Kädentaitajien sivulta
Oman lusikkani laitan soppaan siten että otan vastaan myös . Samalla yritän järjestää muutaman noutopaikan/jättöpaikan , että ei tarvitsisi Itellaa niin paljon rasittaa. ( tn. pääkaupunkiseudulle ja Oulun seudulle) Ja jos haluat olla omalla alueella vastaanottaja, niin kerro se minulle. Julkiseksi en kenenkään tietoja laita, mutta annan pyydettäessä.
Lisäksi tulee tämän kunniaksi arpajaiset. ;)
Jos mainostat keräystä blogissasi, kerro se minulle kommenteissa, saat yhden arpalipun. Ja jokaisesta sukkaparista saat 3 arpalippua.
Mitä sitten arvotaan; yksi palkinnoista on omasta varastosta Wollmeisen sukkalankaa , puikot ja maksullinen ohje. Osallistujamäärästä riippuen , tulee sitten pienempiä voittoja .
Tämä arvonta on voimassa syyskuun alkuun saakka, eli 6.7.-1.9.2010 ja syyskuun puoliväliin mennessä ilmoitan voittajan/voittajat.
Tässä joitan vyyhtejäni varastostani kesän alusta.
Tervetuloa mukaan tempaukseen!
ps. Kittilän torilla tavataan kädentaitajien kojuilla la. 17.7. klo 15.00 alkaen.. ja sateen sattuessa menemme Kotilolle! Tervetuloa neulomaan!
Shortly in english. There will be a charity knitting for old people in Kittilä muncipality, and you too are invited to join. We collect socks and wristwarmers. Campaing started 2. july and will end in the end of november 2010, so we can give them as a x-mas presents. We are aiming for 100 pair of socks and wristwarmers.
I'll organice a raffle , set an add of this campaing and you'll have one ticket, send pair of socks or wristwarmers and get 3 tickets. Price will be a skein of Wollmeise yarn , needles and a pattern. If there is lots of you participants, there will be added smaller prices. To this raffle you can enter untill 1. september 2010.