Eli anopilta saadut joululahjasetelit sain kulutettua  Käsityötalo Priiman suosiollisella avustuksella. Luokseni saapui tänään 3 kerää Silk Garden - lankaa, jotka tiistai-iltana tilasin.. ihan kohtuullinen toimitus aika. Odotin osin että olisin saanut tilausvahvistuksen tai jonkun viestin s-postiin että homma on hanskassa ( eikä hanska ole hukassa, osin siksi että postilla häviää tavaraa..)

Sitten olen jo pitkään kuolannut Austermannin step-lankojen perään tällä saksalaisella sivustolla... kyselinkin toimituskuluja ennen joulua ja kuulemma 4 kg olisi tullut Suomeen 27e:lla... Kiinnostaisiko kimppakiva?? Onko jollain ko. myyjästä kokemusta ??

Sitten kuopus otti ja sairasti oksennustaudin (?) kysymysmerkillä siksi että ko. oksentelu voi johtua mm. suolen mobiliteetti ongelmistakin.. mutta olkoot se eka oksennustauti tässä perheessä tänä vuonna ja kuopuksella koko elämänsä aikana !

Puikoilla on kaksinkertaisesta petroolimerinosilkistä tulossa Icarus..  ja siskon hartiahuivi on viimeistelyä vaille valmis. Kuvaan kunhan saamma auringonvaloa jonain päivänä.

ROVANIEMI HOX.. Olisiko käsityötapaamiseen aikaa esim. 16.1.06  illalla?? olen tulossa silloin maisemiin ja ties vaikka jään miehen viereen yökylään ;) ( punastelee..)